Turistikausi Goassa on alkamassa

Beach shackien rakentamista Goassa syksyllä  2012
Beach shackien rakentamista Goassa syksyllä  2012














Viimeisiä jälkimonsuunin sadepisaroita ripottelee yhä satunnaisesti Goassa,
jonka uimarannoilla käy tällä viikolla suuri tohina ja vilske,
kun rantashackeja on toden teolla päästy rakentamaan.
Jo viikon parin sisällä on Goa valmis vastaanottamaan länsimaisetkin turistit, rantaleijonat ynnämuut auringonpalvojat, kultturistit ja kulinaristit, kun turistikausi 2012-2013 pääsee vauhtiin ja lomakuhina alkaa.

Kuten mainitsin jo aiemmin, aikoinaan karille ajanut River Princess on poistettu Candolim-Sinquerimin rannalta. Tämän lisäksi muu huomattava parannus, koskien erityisesti Calangute-Bagan bilehileitä, on kyseisten kylien välissä olevan tienpätkän huomattava levennysoperaatio. Tuo Calangutesta Bagaan johtava tie kun tapasi olla vaarallisen kapea ja huonokuntoinen, jolloin jalankulkijat jäivät auttamatta toisensa kohtaavien ajoneuvojen jalkoihin, tai paremminkin sanoen renkaisiin.
Morjimissa on tehty päätös, että venäläisten venäjänkieliset tiekyltit on poistettava. Tämä tiedoksi niille, jotka sielläpäin tykkäävät liikkua, mutta pelkäävät eksyvänsä.
Goan rannoilla toimivat uimavalvojat tekevät yhä upeaa työtä. Lähes joka viikko saa lehdestä lukea, kuinka he onnistuvat pelastamaan turisteja merestä.
Lisäksi vesiurheiluksikin kutsuttu parasailing ynnä muut banaanilaivat, jotka ovat saattaneet häiritä uimareita ja auringonpalvojia joillain Goan rannoilla, ovat saaneet omat merialueensa, joilla toimia, jotta kaikilla olisi meressä turvallisempaa ja mukavempaa. Hieno parannus tämäkin Goan turvallisuuteen.
Enää tarvitsee varoa vain hyttysiä, vihaisia kulkukoiria, turistien silmänkääntäjiä sekä satunnaisia taskuvarkaita, unohtamatta tietenkään liikennettä, eritoten pimeään aikaan.
Itärannikolla eilen puhaltanut myrskytuuli näkyi Goassa vain pilvisenä päivänä ja sadekuuroina.




KOMMENTIT

Name

*,2,**,9,***,24,****,32,*****,15,****½,7,***½,24,**½,9,*½,6,3/5,3,3½/5,4,4/5,9,5/5,6,A.R. Rahman,8,Aamir Khan,9,Abhay Deol,7,Abhishek Bachchan,9,Agonda,3,Agra,13,Aishwarya Rai-Bachchan,11,Ajay Devgan,2,Akshay Kumar,10,Alankomaat,2,Alia Bhatt,3,Amitabh Bachchan,19,Amsterdam,1,Angad Bedi,3,Anil Kapoor,1,Anjuna,10,Anupam Kher,3,Anurag Basu,3,Anushka Sharma,5,Arambol,3,Arjun Kapoor,1,Arjun Rampal,5,Arossim,3,Arshad Warsi,1,Ashvem,2,Auroville,1,ayurveda,7,Baga,6,Barcelona,5,Benaulim,3,Berliini,1,Betalbatim,1,Betim,2,Bipasha Basu,3,blogi,14,blogiyhteistyö,14,Bollywood,233,Boman Irani,4,Calangute,6,Candolim,4,Cavelossim,4,Chennai,10,Cola,1,Colva,11,Deepika Padukone,17,Delhi,67,Delhi NCR,2,Demo Exhibition,112,design,1,Diwali,3,Dj Saraswati,17,elokuva-arvio,119,Emraan Hashmi,1,Esha Deol,1,Espanja,6,Etelä-Goa,36,Eurooppa,29,Farhan Akhtar,7,fuusiokokki,19,Galgibaga,1,Ganesh,4,Ganges,2,Goa,205,Gokarn,15,Haridwar,1,Helsinki,105,henkinen resepti,2,Himesh Reshammiya,1,hindi,9,Hindi cinema 100 v.,29,Holi,4,Hollant,1,Hollywood,2,Hrithik Roshan,8,Imran Khan,3,Imtiaz Ali,3,INDIVUE,25,Intia,455,intialainen elokuva,168,Irrfan Khan,6,Jaipur,8,Jaya Bachchan,2,Jimmy Shergill,6,John Abraham,5,jooga,14,juoma,21,Kajol,5,Kalki Koechlin,4,Kangana Ranaut,8,Kannada cinema,1,Karan Johar,5,Kareena Kapoor Khan,9,Karisma Kapoor,1,karnevaalit,3,Kashmir,1,Katrina Kaif,9,Kay Kay Menon,4,Keski-Goa,2,kirja,9,Kollywood,5,Konkona Sen Sharma,4,Kööpenhamina,2,Lappi,1,Lara Dutta,4,Lollywood,2,Lontoo,2,luonto,61,Madhur Bhandarkar,6,Madhuri Dixit,2,mainos,74,Majorda,2,Mapusa,2,Margao,4,Meghna Gulzar,2,mindfulness,4,Miramar,2,Mithun Chakraborty,1,Mobor,3,Mollywood,2,More than 2000 words,23,Morjim,1,Mumbai,46,muoti,22,musiikki,3,Nana Patekar,2,Naseeruddin Shah,4,Neha Dhupia,1,Neil Nitin Mukesh,4,New Delhi,2,Nimrat Kaur,1,Norja,3,Om Puri,6,Oslo,3,pääsiäinen,1,Palolem,3,pamfletti,29,Panjim,6,Paresh Rawal,1,Pariisi,7,Parineeti Chopra,1,Pohjanmaa,4,Pohjois-Goa,33,Porvoo,3,Preity Zinta,5,Priyadarshan,2,Priyanka Chopra,11,Puducherry,3,Puola,2,Querim,3,Rajesh Khanna,1,Rajinikanth,1,Ranbir Kapoor,6,Randeep Hooda,4,Rani Mukerji,6,Ranska,6,Ranveer Singh,7,ravintola-arvostelu,28,Retrospektiivi,2,Rishikesh,3,Riteish Desmukh,3,Rooma,1,ruoka,57,Ruotsi,2,Saif Ali Khan,4,Salman Khan,14,Sanjay Dutt,4,Sanjay Leela Bhansali,6,Shah Rukh Khan,21,Shahid Kapoor,2,Sharman Joshi,1,Shilpa Shetty,1,Sidharth Malhotra,1,Sinquerim,2,sketch,39,some,3,Sonaksi Sinha,2,Sonam Kapoor,3,Suomi,173,Tabu,3,taide,45,Tallinna,2,Tanska,1,tanssi,17,teos,2,Tollywood,1,Tukholma,3,Turkki,1,tweet,11,Vagator,5,valokuva,120,Varca,5,Velsao,2,Venäjä,1,video,30,Vidya Balan,4,Vinay Pathak,1,Virtuaalinen matkaopas,130,Vrindavan,2,Yash Chopra,3,
ltr
item
INDIVUE: Turistikausi Goassa on alkamassa
Turistikausi Goassa on alkamassa
Turistikausi 2012-2013 alkamassa Goassa
https://1.bp.blogspot.com/-3rVoOBB7Q4o/UJKJ_nUl-aI/AAAAAAAAET0/C3l291jktyU/s400/Goa_Beach,indivue.blogspot,NS_2012+012.jpg
https://1.bp.blogspot.com/-3rVoOBB7Q4o/UJKJ_nUl-aI/AAAAAAAAET0/C3l291jktyU/s72-c/Goa_Beach,indivue.blogspot,NS_2012+012.jpg
INDIVUE
https://indivue.blogspot.com/2012/11/turistikausi-goassa-on-alkamassa.html
https://indivue.blogspot.com/
https://indivue.blogspot.com/
https://indivue.blogspot.com/2012/11/turistikausi-goassa-on-alkamassa.html
false
3045747294139592005
UTF-8
Kaikki postaukset ladattu Postauksia ei löytynyt KATSO KAIKKI Lue lisää Vastaa Peru vastaus Poista By Koti SIVUT POSTAUSTA Katso Kaikki SINULLE SUOSITELTUA ETIKETTI ARKISTO SEARCH KAIKKI POSTAUKSET Pyynnölläsi ei löytynyt postauksia Takaisin Kotiin sunnuntai maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai lauantai su ma ti ke to pe la tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu Tammi Helmi Maalis Huhti toukokuu Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu juuri nyt 1 minuutti sitten $$1$$ minutes ago 1 tunti sitten $$1$$ hours ago Eilen $$1$$ days ago $$1$$ weeks ago yli 5 viikkoa sitten Seuraajat Seuraa TÄMÄ ON PREMIUM SISÄLTÖÄ Ole hyvä ja jaa tämä avataksesi Kopioi Kaikki Koodi Valitse Kaikki Koodi Kaikki koodit kopioitiin työpöydällesi Ei pysty kopioimaan koodeja / tekstejä, ole hyvä ja paina [CTRL]+[C] (tai CMD+C jos käytössä Mac) kopioidaksesi