Valokuvia Intiasta ja Suomesta - Enemmän kuin kaksituhatta sanaa

Enemmän kuin kaksituhatta sanaa - More than two thousand words - on työnimi valokuvaprojektille,
joka vertailee keskenään näennäisen samoja asioita kahden täysin eri kulttuurin välillä.
Tämän projektin pääosaan ovat Indivuen sivustolla valikoituineet visuaalisesti hurmaavat valtiot Suomi ja Intia.

Esimerkkeinä Suomea ja Intiaa käsittelevistä valokuvista ovat seuraavat kuvat alla. Otsikot toimivat linkkeinä itse kuviin:



Suomalainen pelto -kuvassa keskisuomalainen peltomaisema hohtaa loppukesästä kullankeltaisena, kun auringonsäteet osuvat poutapilvien lomasta siihen. Kaukana horisontissa näkyy tummanvihreää metsää, jota pakoon ei Suomessa pääse muutoin kuin suurissa kaupungeissa.

Intialainen pelto –kuva on otettu keskeltä Intian länsirannikkoa ja kuvassa etualalla näkyy vilja- tai riisipeltoa jonka takana kohoaa suuri vihreä kukkula. Kauempana horisontissa näkyy pilviin asti kohoavia vuoria ja kuvassa näkyy poikkeuksellisen paljon pilviä intialaiseksi aurinkoiseksi talvimaisemaksi, koska kyseessä lienevät tuloillaan olevat sadepilvet. Pellon oikeassa reunassa näkyy puhveleita laiduntamassa ja kyseiset valkoiset linnut ovat tuttu näky pelloilla laiduntavien puhveleiden kanssa.




Oheiset kuvat kertovat, kuinka suomalainen porkkana on paljon intialaista vaaleampi ja kellertävämpi. Intialainen porkkana on paljon suomalaista tummempi ja lähes punainen. Porkkanoissa on myös makueroja, mikä selittää sen, miksi Intiassa valmistettu porkkanahalwa on niin paljon parempaa kuin suomalaisista porkkanoista valmistettu porkkanahalwa. Suomesta kyseisiä punertavia porkkanoita saattaa löytää etnisistä ruokakaupoista. 




Suomalainen maito on kuvassa pakattuna litran tölkkiin, niinkuin olemme Suomessa tottuneet pienestäpitäen maidon kaupasta ostamaan.

Intialainen maito on puolestaan pakattuna pussiin, josta se pitää vielä avaamisen jälkeen kiehauttaa ennen käyttöä, ja vaikkakin tämä kiehauttaminen lienee se tavanomaisin käytäntö Intiassa, voi Intiassa maitoa ostaa myös pahvitölkeissä. Ei kuitenkaan laktoosittomana tai vähälaktoosisena.



Kuvaparissa länsimaista kukkaa edustaa suomalainen valkoinen viljelty päivänkakkara ja itämaista kukkaa edustaa Intian länsirannikolla tavanomainen intialainen valkoinen pensaskukka.
Mielenkiintoisena sivuseikkana mainittakoon, ettei ole montaakaan kukkaa, joka eläisi ja menestyisi yhtälailla molemmissa maissa. Yksi sellainen kerrotaan kuitenkin myöhemmin tässä artikkelissa.



Kuvassa intialainen hevonen on lounastauolla ja syö tienlaidassa ateriaansa suoraan viljasäkistä samanaikaisesti, kun työhevosen ja kärryn nuori kuljettaja odottaa hevostaan ja loikoilee kärryn kyydissä katsoen ihmetellen tuntematonta kuvaajaa.
Suomalainen hevonen omassa kuvassaan käyskentelee suomalaisella niityllä lajitoverinsa kanssa ja viettää päivänsä ruohoa maasta rouskuttaen. Silloin, kun se joutuu töihin, se toimii terapiahevosena ja antaa kuntoutuvien lasten ratsastaa itsellään.

  


Suomalainen kalasoppa –valokuvassa on lohesta ja perunoista tehty kalakeitto kermaliemessä, ja keitto on koristeltu tuoreella tillillä.
Intialainen kalasoppa –valokuvassa on oikeammin kyse intialaisittain maustetusta Fish Curry –kalakastikkeesta, joka tarjoillaan pientä keittokulhoa muistuttavasta astiasta, mutta kaadetaankin lautaselle keitetyn basmatiriisin päälle ja syödään riisin kera lusikalla.
Makutestissä molemmat kuvien kala-aterioista olivat maultaan viiden tähden arvoisia.



Kerjäläinen Suomessa – niin, tätä nykyä kerjäläisiä näkee myös Suomessa. He näyttävät terveiltä ja istuvat suht eleettömästi ja ilmeettömästi kaduilla pitkiä aikoja kolikkopurkki edessään. Kipeimmät heistä eivät varmasti kaduille kykenisi.

Kerjäläinen Intiassa –valokuvassa on puolestaan sairauden rampauttama mies istumassa ilman sormia ja jalkaterä paketissa kadun varren portaikossa. Kerjäläinen hymyilee ohikulkijoille jo ennen kuin on saanut lanttiakaan.   



Kyseisissä valokuvissa suomalainen rautatie ja intialainen rautatie ovat puitteet, ajoneuvot ja nopeus suurinpiirtein samat. Ainoastaan valoisuus vaihtelee johtuen päivän ajankohdasta. Sekä kameran aukosta ja suljinajasta.



Molemmissa valokuvissa näkyvät auringonlasku ja meri Suomessa ja Intiassa ja ero on tuskin silminnähtävä.



On ainakin yksi valkoinen kukka, joka näyttää menestyvän samannäköisenä niin Suomessa kuin Intiassa ja tuo kukka on lumpeenkukka.



Ensimmäisessä valokuvassa intialainen halwa on valmistettu itse kotona Intiassa kaupasta ostetuista aineksista.

Toisessa valokuvassa halwa Suomessa on suomalaisen Hare Krishna –liikkeen jäsenten katukeittiössä myymää ja ilmeisesti myös Suomessa tekemää halwaa.

Makutestissä voiton vei kotona itsetehty halwa.




Ensimmäisessä valokuvassa on Intiassa kotona itse perunasta valmistettu aloo patty ja toisessa valokuvassa on Suomessa kaupasta puolivalmiina ostettu ja uunissa kypsennetty röstiperuna.
Vaikka ruokien ulkomuoto ja pääaines ovat täysin samat, vei makutestissä voiton jälleen alusta loppuun itsetehty ruoka, joka tässä tapauksessa oli röstiperunaa mausteikkaampi aloo patty.



Valokuvassa suomalainen puisto on maisema täysin autio ja vehreä ja valokuvassa intialainen puisto on maisema ihmisten kansoittama ja irtoroskiakin näkyy maassa kuin suomalaisten festareiden jäljiltä konsanaan.
Tämä valokuvavertaus on huono ja ontuva jo senkin vuoksi, ettei valokuvan suomalaiseksi puistoksi valittu esimerkiksi Helsingin Kaivopuistoa vappuna.


Tässä valokuvaprojektissa on ollut käytössä yksi kuvaaja mutta useampi kamera ja linssi, joiden valmistajina mm. Sony ja Canon.


Lisää projektiin liittyviä valokuvia löydät Indivuen sivustolta mm. otsakkeen Demo Exhibition alta.

KOMMENTIT

Name

*,2,**,9,***,24,****,32,*****,15,****½,7,***½,24,**½,9,*½,6,3/5,3,3½/5,4,4/5,9,5/5,6,A.R. Rahman,8,Aamir Khan,9,Abhay Deol,7,Abhishek Bachchan,9,Agonda,3,Agra,13,Aishwarya Rai-Bachchan,11,Ajay Devgan,2,Akshay Kumar,10,Alankomaat,2,Alia Bhatt,3,Amitabh Bachchan,19,Amsterdam,1,Angad Bedi,3,Anil Kapoor,1,Anjuna,10,Anupam Kher,3,Anurag Basu,3,Anushka Sharma,5,Arambol,3,Arjun Kapoor,1,Arjun Rampal,5,Arossim,3,Arshad Warsi,1,Ashvem,2,Auroville,1,ayurveda,7,Baga,6,Barcelona,5,Benaulim,3,Berliini,1,Betalbatim,1,Betim,2,Bipasha Basu,3,blogi,14,blogiyhteistyö,14,Bollywood,233,Boman Irani,4,Calangute,6,Candolim,4,Cavelossim,4,Chennai,10,Cola,1,Colva,11,Deepika Padukone,17,Delhi,67,Delhi NCR,2,Demo Exhibition,112,design,1,Diwali,3,Dj Saraswati,17,elokuva-arvio,119,Emraan Hashmi,1,Esha Deol,1,Espanja,6,Etelä-Goa,36,Eurooppa,29,Farhan Akhtar,7,fuusiokokki,19,Galgibaga,1,Ganesh,4,Ganges,2,Goa,205,Gokarn,15,Haridwar,1,Helsinki,105,henkinen resepti,2,Himesh Reshammiya,1,hindi,9,Hindi cinema 100 v.,29,Holi,4,Hollant,1,Hollywood,2,Hrithik Roshan,8,Imran Khan,3,Imtiaz Ali,3,INDIVUE,25,Intia,455,intialainen elokuva,168,Irrfan Khan,6,Jaipur,8,Jaya Bachchan,2,Jimmy Shergill,6,John Abraham,5,jooga,14,juoma,21,Kajol,5,Kalki Koechlin,4,Kangana Ranaut,8,Kannada cinema,1,Karan Johar,5,Kareena Kapoor Khan,9,Karisma Kapoor,1,karnevaalit,3,Kashmir,1,Katrina Kaif,9,Kay Kay Menon,4,Keski-Goa,2,kirja,9,Kollywood,5,Konkona Sen Sharma,4,Kööpenhamina,2,Lappi,1,Lara Dutta,4,Lollywood,2,Lontoo,2,luonto,61,Madhur Bhandarkar,6,Madhuri Dixit,2,mainos,74,Majorda,2,Mapusa,2,Margao,4,Meghna Gulzar,2,mindfulness,4,Miramar,2,Mithun Chakraborty,1,Mobor,3,Mollywood,2,More than 2000 words,23,Morjim,1,Mumbai,46,muoti,22,musiikki,3,Nana Patekar,2,Naseeruddin Shah,4,Neha Dhupia,1,Neil Nitin Mukesh,4,New Delhi,2,Nimrat Kaur,1,Norja,3,Om Puri,6,Oslo,3,pääsiäinen,1,Palolem,3,pamfletti,29,Panjim,6,Paresh Rawal,1,Pariisi,7,Parineeti Chopra,1,Pohjanmaa,4,Pohjois-Goa,33,Porvoo,3,Preity Zinta,5,Priyadarshan,2,Priyanka Chopra,11,Puducherry,3,Puola,2,Querim,3,Rajesh Khanna,1,Rajinikanth,1,Ranbir Kapoor,6,Randeep Hooda,4,Rani Mukerji,6,Ranska,6,Ranveer Singh,7,ravintola-arvostelu,28,Retrospektiivi,2,Rishikesh,3,Riteish Desmukh,3,Rooma,1,ruoka,57,Ruotsi,2,Saif Ali Khan,4,Salman Khan,14,Sanjay Dutt,4,Sanjay Leela Bhansali,6,Shah Rukh Khan,21,Shahid Kapoor,2,Sharman Joshi,1,Shilpa Shetty,1,Sidharth Malhotra,1,Sinquerim,2,sketch,39,some,3,Sonaksi Sinha,2,Sonam Kapoor,3,Suomi,173,Tabu,3,taide,45,Tallinna,2,Tanska,1,tanssi,17,teos,2,Tollywood,1,Tukholma,3,Turkki,1,tweet,11,Vagator,5,valokuva,120,Varca,5,Velsao,2,Venäjä,1,video,30,Vidya Balan,4,Vinay Pathak,1,Virtuaalinen matkaopas,130,Vrindavan,2,Yash Chopra,3,
ltr
item
INDIVUE: Valokuvia Intiasta ja Suomesta - Enemmän kuin kaksituhatta sanaa
Valokuvia Intiasta ja Suomesta - Enemmän kuin kaksituhatta sanaa
Valokuvia Intiasta ja Suomesta - Enemmän kuin kaksituhatta sanaa
INDIVUE
https://indivue.blogspot.com/2012/11/valokuvia-intiasta-ja-suomesta-enemman.html
https://indivue.blogspot.com/
https://indivue.blogspot.com/
https://indivue.blogspot.com/2012/11/valokuvia-intiasta-ja-suomesta-enemman.html
false
3045747294139592005
UTF-8
Kaikki postaukset ladattu Postauksia ei löytynyt KATSO KAIKKI Lue lisää Vastaa Peru vastaus Poista By Koti SIVUT POSTAUSTA Katso Kaikki SINULLE SUOSITELTUA ETIKETTI ARKISTO SEARCH KAIKKI POSTAUKSET Pyynnölläsi ei löytynyt postauksia Takaisin Kotiin sunnuntai maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai lauantai su ma ti ke to pe la tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu Tammi Helmi Maalis Huhti toukokuu Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu juuri nyt 1 minuutti sitten $$1$$ minutes ago 1 tunti sitten $$1$$ hours ago Eilen $$1$$ days ago $$1$$ weeks ago yli 5 viikkoa sitten Seuraajat Seuraa TÄMÄ ON PREMIUM SISÄLTÖÄ Ole hyvä ja jaa tämä avataksesi Kopioi Kaikki Koodi Valitse Kaikki Koodi Kaikki koodit kopioitiin työpöydällesi Ei pysty kopioimaan koodeja / tekstejä, ole hyvä ja paina [CTRL]+[C] (tai CMD+C jos käytössä Mac) kopioidaksesi