Intialaista tai Intiasta kertovaa kirjallisuutta Helsingin Kirjamessuilla sekä Antikvaarisilla kirjamessuilla vuonna 2018

Helsingin Kirjamessut päättyivät eilen ja kuten edellisinäkin vuosina, bongasin Kirjamessuilta erityisesti intialaista tai Intiasta sekä intialaisesta kulttuurista kertovaa kirjallisuutta.

Kiehtovimpana uutuutena löysin Viisas Elämä -kustantajan ständiltä Janesh Vaidyan teoksen Ayurvedinen keittokirja, jossa oli reseptejä länsimaiseen makuun länsimaisista raaka-aineista tehtynä.

Samaiselta kustantajalta löytyi myös, jälleen uutuutena ainakin minulle, Janne Kontalan Joogan Sydän, jonka alkuteoksena toimi Inner Yoga - Entering the Heart of Tradition, Ferryman/BBT

LIKE-kustannus häikäisi puolestaan Anna Pesonen-Smithin kirjoittamalla teoksella Matkalippu Bollywoodiin. Tämä kyseinen vuonna 2018 ilmestynyt teos on juuri luvun alla, joten kuullette siitä pian lisää.

Vuonna 2017 Suomen televisiossakin nähty Mikael Bergstrandin kirjoittama teos Delhin Kauneimmat Kädet (kust. Bazar) oli saanut jatko-osan nimeltään Omenalaakson guru ja onnistuin bongaamaan sen juurikin Bazar-kustannuksen messupöydältä.

Indivuessa jo aiemmin arvioitu teos Aito Huijaus - Novelleja nyky-Intiasta löytyi nyt myös Kirjamessuilta, Nide-kirjakaupan valikoimasta.

Into Kustannuksen pöydältä löytyi puolestaan samoja teoksia kuin vuosi takaperinkin, kuten Unto Tähtisen Gandhi, josta mainitsin aiemmin tänä syksynä. En tiedä, monesko painos tuosta teoksesta oli menossa, mutta Gandhin 150v. syntymäpäiviä juhlistettiin aiemmin tässä kuussa myös Suomessa.

Rabindranath Tagoren runoja löytyi myös yhä Basam Books -kustantajan ständiltä, niin kuin Kirjamessuilla vuonna 2017. Samoin sieltä löytyi suomennettuna Bhagavad Gita sekä Satu Rommin Intiaan sijoittuva teos Moottoripyörällä Himalajalle.

Kirjamessujen 2e:n kirjatarjouslaareista bongasin puolestaan Gregory David Robertsin suomennetun teoksen Shantaram.



Rauman Antiikkikellarin sanomalehtivalikoimaa sadan vuoden takaa Helsingin Kirjamessuilla.
Valokuva Noora Saarinen



Samanaikaisesti Kirjamessujen kanssa pidettiin Messukeskuksessa myös Antikvaariset kirjamessut yhdessä Postimerkki- ja Levymessujen kanssa, ja antikvariaatit hurmasivat jälleen valikoimillaan, joiden parissa olisi voinut viettää päivän jos toisenkin.

Bongasin kirjamessuilla esiintyneistä antikvariaateista jopa neljä mielenkiintoista intialaista tai intialaiseen kulttuuriin pohjautuvaa teosta.

Ensimmäinen niistä oli B.K.S. Iyengarin suomennettu teos Hyvän olon joogaa, jonka lisäksi löysin pari englanninkielistäkin teosta, jotka olivat Suketu Mehtan teos Maximum City - Bombay Lost and Found sekä David Coulterin teos Anatomy of Hatha Yoga - a Manual for Students, Teachers and Practitioners.

Neljännen messuilta löytyneen Intiaan liittyvän teoksen tarkkasilmäisimmät ja oppineimmat voivat bongata allaolevasta kuvasta.

Antikvaaristen kirjamessujen valikoimaa vuonna 2018




Myös Ruoka ja Viini -tapahtuma sekä Koti Ulkomailla -tapahtuma järjestettiin menneenä viikonloppuna Messukeskuksessa, ja niihin liittyen on myös tulossa kiva juttu myöhemmin, joten pysy some-etäisyydellä ja tilaa Indivue!